Радио Онегаборг
        

ОБЩЕСТВО ДРУЗЕЙ КАРЕЛЬСКОГО ЯЗЫКА

Новости О сайте Карельский язык Литература Спорт Аудио Ссылки Контакт
Tänäpäi on toinargi, 17. syvyskuudu 2019


Karjalan bibliotiekku



Zinaida Dubinina MINUN LIVVIN LINDUZILE (2006)


Midä sinä opastut

Lindu lendämäh opastuu,
Lendäy tuulelgi vastah.
Opastuu se pajattamah,
Viheldämäh, vizerdämäh.

Kusbo kaži neron ottau?
Kačo, ajau jälles rottua,
Kaloil pidäy maltua uidua,
Vies eläjes muiten kuibo?
Midä sinä opastut?
Kus suat neruo vadrastuo?
Opastummo käymäh školah.
Äijät ruavot školas ollah.

Opastummo kuulemah,
Kirjuttamah, lugemah,
Pajattamah linnun jytyi,
Juoksemah sen kažin jytyi,
Kala rounu uidamah,
Kaikkie hyviä noudamah.




Kirjaimikko

A a
Kačo, astuu kirjain A,
Kaiken kirjaimikon piä.

B b
B-kirjaimel, opis kaččuo,
Mikse ollou kaksi vaččua.

Č č
Č on pyöryžäine moine,
Kuudamazen kannikkoine.
D d
D-kirjain on ylen sangei,
Kiändynyh, gu rengin pangu.


Liedžuu oksal pieni kudžoi,
Lehtyzen al — ruskei mandžoi.

E e
Nygöi täs on kirjai E,
Ainos edeh juoksou se.

F f
Kusbo eläy kirjain F?
Fermal, fatieras, kofies.

G g
Griba ei voi olla G-ttah,
Gurbua sežo ei sua peittiä.

H h
Hebo juoksou, koiru haukkuu,
Uidau haugi, lendäy haukku.

I i
I on hoikkaine, gu vičču.
Niityl kukkaine imiččy.

J j
Jiä on järves, lundu panou,
Jiäle juoksou pieni jänöi.

K k
K-kirjain edeh päi hakkuau,
Kandau selläs halgotakkua.

L l
L-kirjain on pitky, laihu,
Vikse syöy se ylen vähän.

M m
Magei, maido, mandžoi, mama,
Ylen hyvä kirjain tämä.

N n
Nenän nosti kirjain N,
Ylen ylbei rodih se.

0 o
Olan'n'azet ollah magiet,
Oksazet ei olla oigiet.

P p
P-kirjaimel šuapku piäs,
Vardoiččou se pahas siäs.

R r
Ravel, rohkei kirjain R,
Oman ruavon tiedäy se.

S s
Sienii mečäs kerätäh,
Sienet puččih suolatah.

Š š
Šuorei koivu seizou rannal,
Šaraheiny suoloil kazvau.

Z z
Palau ehtyzor'aine,
Magua, pieni Zojaine.

Ž ž
Kaži paras žiivattaine,
Pieni pehmeikäbäläine.

T t
Talvi taputtelou jalgoi,
Ylen vilu, ylen valgei.

U u
Uduh järvirandu peityi,
Unilindu muale heityi.

V v
Venehytty vedäy vyö,
Hyvä ajua vetty myö.

Y y
Yksin lähtin minä meččäh.
Yöksyin, tulgua minuu eččiet.

Ä ä
Äijy lastu seizou mäil.
Varaittau vie järven jiäl.

Ö ö
Öhkäy kandau Peša laudua,
Öntästyi da pakui haudah.



Luve, mama

Luve meile, mamarukku,
Kuni pienet olemmo.
Sinun sanelendoi, suarnoi
Kuunnella suvaičemmo.

Sanele, kui tuuli lendäy,
Kunne jogi huolittau.
Kunne valgiet pilvyöt mennäh?
Kenbo niidy kannattau?

Midä pajatetah linnut?
Midä koivut kohistah?
Mikse pieni liipoilindu
Kukkazele lennähtäh?

Luve meile, mamarukku,
Kuni iče kazvammo.
Lugemah, gu opastummo,
Sinule myö luvemmo.



Mittuine on mua?

Sanoi mille valli kerran:
— Mua on pyöryžy gu kerä.
— Kui sie rahvas pyzytäh?
Mikse hyö ei pakuta?

Pyörijes se mukeldah,
Rahvas pimieh čukeldah.
Toizet, kuduat pimies oldih,
Nygöi päivypastoh tuldih.
Muga ainos, myös da myös
Tulou päivy, tulou yö.
— Voisgo kaikil — minä kyzyin —
Ainos päivypastos pyzyö?
Mittuine sit rodies häly,
Aiga iäni, aiga mäly,
Pajettas gu kaikin yös,
Juostas sidä keriä myös!
Olgah, tulgah parem yö.
Huogavuo voit väzyhyy.
Hyvä ehtäl muata lähtie,
Nostuu — uuzi päivy nähtä!



Minä olen iče

Tämä meijän neidine,
Suuri, nellivuodine,
Ei nikelle anna kätty.
Sanou: Kaikin iäre vältyöt!
Minä yksin kävelen,
Suurihäi nygöi olen.
Minuu ei pie kaččuo.
Minä olen iče!



Heboine

Hebo juoksou: kap, kap, kap.
Podkovazet, kuules,
Dorogua myö kapsetah,
Harju liehuu tuules.

Kebjeijalgu heboine,
Ota minuu selgäh.
Tabuan kädeh ohjakset,
Tuuli rounu lennän.




Baban suarnat

Baba suarnua meile sanou,
Ainos uuttu suarnah panou.
Sanelou häi kus da midä.
Mis sen kaiken baba tiedäy?
Äijy suarnua hänel piäs.
Oligo häi suarnoin muas?
Suarnudorogua myö astui,
Seizoi suarnusavun rinnal.
Oh, gu olis minul piästä
Sinne čomah suarnulinnah!




Mama pastau piiruadu

Pyhäpäivy, mama pastau.
— Kelle pastat?
Mama vastah:
— Viego kyzyt, pastan kelle?
Armahale joukkozele.
Tämä piirai pienen Nast'oin,
Tämä piirai roihes An'n'oin,
Tämä Vas'oin, tämä Tan'oin.
Hänel yksi hammas vaste.
Luajin piiruan pehmiembäkse,
Vähästy vie magiembakse.
Anna vägie lapsuzile
Andau piiruan joga muru.
Kaikkie hyviä, midä voizin
Panizin niih.
Konzu toizet
Jälles heile pastetah,
Lapset muamua mustetah:
— Magei muaman piirai oli.
Oh, gu ainos niidy olis!




Oma randu

Aiduveriäs koivahaine,
Pajutuhjot randazel.
Oma randu armahaine
Kallis on jogahizel.

Juoksou, juoksou dorogaine,
Matkah kuččuu meidy se.
Vai pidäy oma randaine,
En voi lähtie loitokse.

Oma päiväine on lämmin,
Čomat niityl kukkazet.
Päivypastos järvi läikkyy,
Randah juostah aldozet.




Hierus enne

Baba kartohkupuan päčis ottau.
Siendy juvvas, sinne laukkua pilkoi.
Syö vai, Man'oi, kartohkastu, muttua,
Käzil paina, eule meile vilkoi.

Toiči kyzyy lapsi omal buabal.
— Baba, konzu šipainiekkua pastat?
— Ei, eloine, ole nygöi maiduo.
Vuota Kirjoi kandau, baba vastuau.

Tulou kevät, tulou Äijypäivy,
Suletah kai lumet aiduveriäs.
Roijah piiruat, tulou gost'ua äijy,
Vessel roihes meijän pienes kois.




Ongele

Tahtommo Vas'oinke ongele puuttuo.
Ehtäs jo ečiimmö aidazes čyöttyö.
Emmo ole laškat myö, kehtuammo ruadua.
Lövvimmö siimat, net sivoimmo ruagoih.
Mamale sanoimmo maguamah mendyy:
— Huondeksel aijembah nostata meidy.
Uni on aigazeh huondeksel nosta,
Vilu on kastiesgi kengätä juosta.
Udu on järven piäl, ei nävy randua.
Jugei on airoloi veneheh kandua.
Emmo myö vingu, emmogo varua.
Tuommo myö mamale veresty kalua.




Ruispeldo

Mustan gu egläzen:
Troppaine pellos.
Ruispellon rannoil
Sinizet kellozet.
Korgielois rugehis
Hyvä on peittyö,
Kukkazien rinnale
Polvilleh heittyö.
Tiä minuu ei lövvä
Eči, ni päiväs.
Minä da kukat,
Da sinine taivas.





Lapsele

Televizor sammuta,
Parembi on sittäh.
Muokatah sie, ammutah,
Pahua kummua pietäh.

Kačo, tämä muailmu
Hyvytty on täyzi,
Paras kaikis muailmois,
Sinne sinä piäzit.

Kevätkukat kukitah,
Pilvi vetty viškou,
Ehtäl tiähtet paletah,
Lapsi, sinuh niškoi.

Kiitä kaiken Luadijua,
Elä luonnon luaduh.
Äbäzöimäh harjavu
Tädä hyviä muadu.




Karjalaine sana

Kuule, pagize omal kielel,
Kuni on vie kenenke paista.
Kuni sizär, velli on rinnal,
Helle karjalan kielel vastua.

Sinä tuskua et tiijä sidä,
Gu et olluh vierahal rannal.
Sie kai toizin sanella pidäy.
Sie se ei päi karjalan sana.

Sie gu sanazen oman kuulet,
Rounu siivil temmatah ilmah.
Rounu omal rannalpäi tuuli
Nostau kyynälet sinun silmih.

Toiči elos sanazen meijän
Rajois läbi loitokse kandau.
Sanoil sežo, gu rahvahil meil,
Kuule, sežo on oma randu.

Tiä se pidäy, kuundele hyvin,
Kui se pajos, paginas heliäy.
Polvien mennyzien mieli syvä
Meijän karjalan sanas eläy.




Kurreline aidu

Valgei lumehine peldo,
Mustu mečän laidu.
Seizou yksinäine pellos
Kurrelline aidu.

Sezou soimavonnu meile,
Vihmu sidä kastau.
Tuhut, tuučat tullah piäle —
Kai se aidu vastuau.

Seizou mennyön aijan musto,
Eigo tahto kuaduo.
Sizou rouno vuottau, uskou:
Roih vie sille ruaduo.





Kuspäi tullah pajot

Kuuluu järvelpäi pajo.
Järvel kuudamanvalgei.
Kuspäi tullah net pajot?
Mis on pajoloin aigu?

Mielet korgiele nostah,
Tullah sanazet syvät,
Konzu čomuole vastah
Herkäh avavuu syväin.

Pajot sydämes tullah.
Välläh hengittäy rindu,
Konzu ilmah da tuuleh
Pajo lendäy gu lindu.





Kuut

Pakkaskuu, se išköy nuagloi,
Sildoi kiinittäy, puut halgou.
Tuhukuu, se jället kattau,
Joga sijah lundu mättiäy.
Kevätkuus on keviän algu,
Päiviä pastau, pihal valgei.
Sulakuus kai lumi sulau,
Oja järveh vetty valau.
Oraskuus orastau peldo,
Piäsköi lämmäs muaspäi lendäy.
Kezäkuu tuou tozi kezän,
Poijat joga linnunpezäh.
Heinykuul on äijy ruaduo,
Niittyheiny muale kuaduu.
Elokuus on kaikkie mečäs.
Lapset marjas, grivan ečos.
Syvyskuus jo škola algau.
Ligakuus on vihmoin valdu.
Kylmykuu se järvet kylmiäy,
Äijän lundu jiäle kylvöy.
Sit jo tulou talvikuu,
Kudai tozi talven tuou.





Mečäs

Terveh, meččy — Meččäine!
Tiä myö marjua ečimmö,
Grivat, sienet lövvämmö,
Kodih jälgii novvammo.

Minul poimiččuine käis.
Joga grival hattu piäs.
Konzu meččäh minä tulen,
Hyvän grivan hatus tunnen.

Ken on mečäs kaikis čomin?
Joga puuhut kiittäy omii.
Čoma tuomi, konzu kukkiu.
Hoikku pihl'ai — tulitukku
Kiken mečän čomendau.
Voitgo löydiä čomemban?

Kunne meni niityn čomus?
Itköy niitty kukkii omii.
Kastekyynäl heinät kastoi,
Auta ei ni päivypasto.

Lehtet puulois heitytäh,
Ruskiel muadu peitetäh.
Painuu heiny väzynyh,
Nenga tulou sygyzy.




Syvysvihmu

Vihmuu, vihmuu, korvois kuadau,
Kogo päivän kastau muadu.
Mua ei piäze kuivamah,
Lähti lehti uidamah:
— Kunne vedäy minuu vezi?
Se jo kai tiä hyvin pezi.
Pezi puut dai tuhjot pezi
Puhtas valgei vihmuvezi.
Azetu jo, lope ruado!
Mikse vetty tyhjäh kuadua?





Syvyskuun enzi päivy

Vihmas itköy koivahaine,
Kezästy on žiäli:
— Vuota pikoi kodvaine,
Älä mene iäre.

Älä itke, koivahaine,
Kačo, tänne teriäm,
Tyttöine-kuldukassaine
Kniigoi reppuh keriäy.

Huomei enzi školapäivy...
Opastumah lähtöy.
Kaikkie hyviä, azuo äijy
Sinä hälle tahto.

Anna kazvau sinun luaduh,
Piädy korgieh pidäy.
Hyvin eläy, hyviä luadiu,
Varua ei nimidä.

Sinä hälle, koivahaine,
Sanozit, gu voizit
Tyttözele kazvajale
Vie sanazet moizet:

Parembua ei ole muadu,
Gu on oma randu,
Čomembua ei ole kieldy,
Kuduan muamo andoi.





Syvyspajo

Ruskei lehti huavas lendäy,
Päivy yödy pagenou.
Lindu pieni vilus vihmas
Lämmäh muah päi lendelöy.

Minä pieni paimoityttö
En voi lähtie lendämäh.
Tänne, tänne jiäjä täydyy
Sygyzyh da igäväh.





Sygyzy

Lennetäh, lennetäh lehtet.
Puulois alah pakutah.
Ruskiet, keldazet lehtet
Jalloin alle levitäh.

Viršizet otammo kädeh,
Meččäh myö huolitammo.
Puuloin dai tuhjozien al myö
Sienet lövvämmö.

Vilu ei azeta meidy,
Vihmugi ei pöllätä.
Koivuine pizaroi sordau,
Marjazet suol kypsetäh.





Sygyzyn muhahtus

Käveltyy kylläl da väzyhyy
Istun dorogupieles.
Muhahtah minule sygyzy
Päiväzen silmil pilvis.

Kačon, kui niityl, pellos
Hävitäh kezän jället.
Sygyzy sežo elos,
Täs minun troppu, jället.

Eläy, huolittau ielleh
Meččyojaine pieni.
Segi on — tulou mieleh —
Omas randazes kiinni.




Kurret

Vilus tuules säristäh
Koivahazet tukkuzes,
Muadu myö painutah
Jälgimäzet kukkazet.

Kurgiparvi korgiel lendäy,
Iänen meile andau,
Pitky matku heil on mendäy
Lämmän meren randah.

Lendiät kurret, teijän siivet
Loitos teidy kannetah.
Tulien keviän tervehenny
Tulgua omal rannal.

Minä tiijän, kui se kuččuu,
Tunnen teijän tuskan.
Eläi oman rannan eččiy,
Kodih suau hos kuspäi.




Kaksi varoidu

Nuori varoi vahnalluo
Aijaksele lendi:
— Sano, kunne lämmäzet
Kezäpäivät mendih?
Eigo mečäs marjastu,
Eigo tähkiä paikat.
Talvigo net varrasti?
Kaikkiel lumi vaiku.

Vahnu varoi nosti piän:
Kohendihes aijal.
(Uneh painau talvisiäl):
— Älä prähkä äijäl.
Nuori olet elaijas.
Ellendät kai, vuota,
Konzu elät muailmas
Sadaččazen vuottu.
Ei ole täs muailmas,
Eigo lumes vigua.
Talvel lundu peldoloil
Ei voi olla liigua.




Lumibuabo

Seizoi pihas lumibuabo,
Ylen suuri, ylen sangei.
Oli käis sil suuri labju,
Piäs sil oli vahnu rengi.
Oli ylbei lumibuabo,
Nenän taivahassah nosti:
— Minä olen kaikis paras,
Nengostu ei ole tostu!
Hierun harakat gu kuultih,
Kerävyttih kaikin aijal.
Sinne hačattamah tuldih,
Nagrettih hyö sidä äijäl.
Sit, gu rodih pihal lämmin,
Buabo meni viekse ihan.
Eule kedä nagrua enäm,
Atkal rodih, tyhjy piha.




Pienet meččyrahvas

Konzu mečäs tuuččuau,
Konzu syvä lumi
Kattau muan dai kukat,
Peittäy marjat, sienet,
Mečäs roihes pimei,
Atkal roihes mečäs,
Kunnebo sit mennäh
Meččyrahvas pienet?
Midäbo hyö syvväh?
Kusbo lämmiä suajah?
Kui sie pimies vietetäh
Pitkii talviehtii?
Kui se olis vessel,
Kui se olis hyvä
Kuččuo heidy meile,
Meijän lämmäh pertih.
En väzys nikonzu
Minä heidy kaččuo.
Heijän pienet sovat
Riputtazin vuarnah.
Sit tiä meijän päčil
Pitkil talviehtil
Kuundelizin heijän
Mečän pitkii suarnoi.




Lundu tuuččuau

Lumi muas dai lumi ilmas,
Lumi lendäy suuh dai silmih.
Puut gu lumes pyöritäh,
Lundu piäle kiäritäh.

Hyväs mieles juostah lapset.
Lumi reppuzile laskeh,
Valgiel peittäy heijän piät.
Vot on ilmu! Vot on siä!

Sinä sežo kengi jallat,
Jätä lumeh omat jället.
Älä varua talven viluu,
Se on tervehys da ilo.




Uuzi Vuozi

Uuzi Vuozi lähenöy,
Talvi valdah piäzi.
Kačo, kukkua valgiedu
Muailmu on täyzi.

Anna loškau pakkaine,
Ozuttau se tabua.
Sinä talven kukkaine
Kämmenele tabua.

Äijän uuttu talvi tuou.
Usko vai da vuota.
Vuvven tulon nähtä voit.
Vaiku ei pie muata.

Suamas rounu roihes kai:
Čomis tulis kuuzi.
Heittyy korgevuksispäi
Hyvä Uuzi Vuozi.

Anna kuuzeh puhketah
Toivon čomat kukat.
Minä ozua toivotan
Teile, lapsirukat.

Anna elos parem roih,
Ainos meilgi uuzi.
Anna rauhan muale tuou
Tämä Uuzi Vuozi.




Hyviä Uuttu Vuottu

Hyviä Uuttu Vuottu,
Mua da korgei taivas.
Kaunis meijän randu,
Kogo suuri miero!
Hyviä Uuttu Vuottu,
Rounu uvves aijas,
Jälletöi da puhtas
Lumi viruu kaikkiel.
Hyviä Uuttu Vuottu,
Minun oma hieru,
Kodi, kudai vuottau,
Troppu, veneh rannas,
Kurreline aidu,
Koivu aiduveriäs.
Hyviä Uuttu Vuottu,
Karjalaine rahvas!




Hyvä talvi

Pihal tuhuou tuhaittau,
Tuuli lundu pöhäittäy
Joga sijah, joga kohtah.
Kivokset vai nostah, nostah.
Lumi pehmei, lumi valgei.
Talvi tuli, talvi algoi!

Lumi lendäy puuloih, muale,
Heittyy astujien piäle,
Silmii avata ei anna,
Peitti hierun, järvirannan.
Lumihursti ilmas liehuu.
Lumi pyöriy, lumi kiehuu.

Kaikil rodih ylen vessel.
Pihatulet lumen keskel
Čurah-toizeh häilytäh,
Lapset lumes hälistäh.
Tuuli nostau lumipilven,
Huškuau lundu lapsien silmih.

Vai ei ole lapsil vilu,
Eigo sambuo heijän ilo.
Äijy hommua meijän lapsil.
Hyvä: talvi muale laskih!




Linduine da tyttöine

Linduine pihl'ajah lendi,
Marjazii kylmii n'uokkiu.
Kaččou lindustu piendy
Tyttöine valgeitukku.

— Linduine, pieni lindu,
Kusbo on sinun kodi?
Kaikkiel on vaiku lundu,
Vilu jo pihal rodih.

Kui olis olla hyvä
Pertis sinunke kahtei.
Annan sinule syvvä,
Midä vai sinä tahtot.




Juokse, jänöi!

Talvel, konzu lundu tuuččuau,
Hyvä jälgii mečäs kaččuo.
Jänöiargu syömäh kävyi,
Valgei, lumel pahoi nägyy.
Jället hyvin nävytäh,
Jänöihyön menetetäh.
Jälgii myö sen löydäy hukku.
Juokse pagoh, jänöirukku,
Piädy žiälöiče, ei jalgoi,
Sevoittele mečäs jälgii.





Maman kevätpajoine

Vessel lämmy päiväine pastau seinäle.
Tämä kevätpajoine, mama sinule.
Čoma ruskei kukkaine avai silmäzet.
Sinule sen, mamaine, annan kukkazen.

Keriän järvirandazes suloi kivyzet.
Tuon sinule mečäspäi enzikukkazet.
Lämmy kevätpäiväine, pasta huolita,
Sugahazil kuldazil mamua lämmitä.





Liedžu

Taivas puhtas sinine,
Päivän silmy luhtas.
Saraiveräi kahtalleh,
Liedžu sarual huškau.

Lennä liedžu, korgiel,
Lennä liedžuttajua kaksi.
Anna hyväl mielet mennäh
Uudeh kezäh lapset.

Anna andau hyvän kezän,
Uvvet pajot, kižat.
Oma armas kodirandu,
Kodirannan kevät.





Päiväine keldaine

Päiväine keldaine, ozuta silmät.
Nouze jo ylembä, korgiele kapsahtai.
Anna jo povvannu pyzytäh päiväzet.
Lämmiä da hyvytty pidäshäi kaikile.

Kačahtai meččäh päi, niittyzii silmäile.
Sellitä koivuzet šulkuzih paikkazih.
Ihastuu päivästy pienigi heinäine.
Oijendau lehtyzet, avavuu kukkaine.

Hyvin, gu kazvettas linduzien poigazet,
Unohta älä ni ainavuo pezästy.
Lämmitä, armasta meijängi lapsuzii.
Kaikinhäi vuotetah vesseliä kezästy.





Huolittai vihmu

Vastevai päiviä pastoi,
Siä oli hyvä ihan.
Huolittai vihmu kastoi,
Minun dai kaiken pihan.

Kohahtih puuloin lehtis,
Niittyy myö terväh juoksi,
Meččäh, järvele ehti,
Ehti järvengi tuakse.

Myöstin päiväine pastau,
Pilvi loitokse eistyi.
Läpettäy heinis kaste,
Muailmu kai gu pesty.

Huolittau vihmu ielleh,
Juoksou jo toizih paikkoih.
Siegi vihmu on mieleh,
Vuotetah sidä kaikin.




Kylyvastazet

Ylen terväh lapset koivus
Hoikkii oksii katkotah.
Sit niis oksis pienil käzil
Kylyh vastat kuvatah.

Magei kodikylyn löyly,
Joga luuhuon lämmittäy.
Pehmei vastaine koivuine,
Konzu mama kylvettäy.

Tahtos muamo omii lapsii
Vilus ainos lämmittiä.
Ijän kaiken suures mieros
Kaikes pahas puolistua.

Magei kodikylyn löyly,
Joga luuhuon lämmittäy.
Pehmei vastaine koivuine,
Konzu mama kylvettäy.





Aule Tuuni

Pruazniekku mečäs

Suomen rahvahan runo

Oli mečäs, gu hobjaine talviyö,
Dai pakkaine loškutti puuloi.
A Pakkazen tytär Lumikkine
Puun juurele kylmänyh uinoi.

Mečäs eläjät pienet astuttih
Läbi talvizen mečän suuren.
Hyö löyttih kylmänyön Lumikkizen
Sen lumizen pedäjän juurel.

Hyö hobjazes mečäs käbryzet
Kai kerättih tukkuh suureh.
Da kodizen käbrylöis luajittih
Sen lumizen pedäjän juurele.

Havačui Lumikki keskiyöl,
Ihastui kodizen nähtyy.
Keräi häi gostii meččiä myö,
Häi pruazniekan luadie tahtoi.

I tuldih sih jänöit dai pienet muut,
I pedran poigazet juostih.
I oravat ruskiet heityttih puus,
Dai kondiet pahnoispäi nostih.

Oli kuudam kui suuri lampu puus,
Oli čomis tiähtyzis kuuzi.
Oli vessel pruazniekku talvikuus,
I tuli sih Uuzi Vuozi.





Terveh, kezä

Latvijan rahvan pajo

Terveh, kezä, terveh vessel aigaine!
Terveh, hieru, meččy, järvirandaine.
Piäsköi pihas pajattau,
Hyviä keziä toivottau.

Huondeksel myö aijembazeh nouzemmo.
Kezoile myö järvirandah juoksemmo.
Kukki hierus pajattau,
Hyviä päiviä toivottau.

Vedäy meččäh dorogaine kaidaine.
Kuččuu meidy matkah oma randaine.
Tuuli oksis pajattau,
Kägöi kukkuu kajaittau.

Vahnoi hieruh kujozii myö astummo.
Hyväl sanal rahvahii myö vastuammo.
Joga taloih avaitan,
Tervehytty toivotan.





Kirsi Kunnas

Tuikkai-lindu — parandai

Lindu se on mečäs eläi,
Ounas on da äijän tiedäi,
Mečän eläjien parandai,
Suvaijah sie kaikin sidä.

Kaži hierus meččäh hiivou,
Matkuau hil'l'ah kolmel jallal.
Nelläs jalgu kibei gor'al,
Kivistäy sen ylen äijäl.

Nähtyy douhtorin, kumardih
Näbiezesti: «Kyzyn sinuu.
Voizitgo sinä parandua
Kibien käbäläzen minun?»

Kažih douhtor kačahtih,
Očkat silmil kulmih nosti:
— Mihbo käbälän satatit?
Hätkengo jo kibuu kesti?

— Huondeksel gu päčči lämbii,
Kuivah varustelin kaloi.
Konzu niidy päččih panin,
Sit se käbäläine paloi.

— Sulgazen sinule annan,
Voijettu täs pajun lehtel.
Voidele sil käbälästy
Päiväl, huondeksel dai ehtäl.

Sulgazen parandai otti,
Pehmiezen sen voidieh kastoi,
Voideli, dai kaži kodih
Nelläl käbäläl jo astui.

—Suuri passibo parandai!
Milbo minä hyvyös maksan?
— Muudu ei pie, voinnet anna
Hännäs karvastu vai kaksi.





Kukkine da kanaine

Suomen rahvahan runo

Kukkine huondesčuajule tuli.
Emändy kanaine stolas oli.
— Hyviä huondestu, ruskeihattuine!
Ongo čuaju endizenjyttyine?
— Oh, tämä čuaju on hiilavu liijan.
En voi ni juvva, gu poltau kielen.
— Hyvähäi on se, kanaine, kuule.
Oletgo, kuldaine, pahas sa mieles?
— Oh, egläi muata, gu ehtäl rubein,
Näin minä kukkine pahan unen.
— Midäbo näit unis, kullanmuru?
Sanele, arbuan minä sen unen.
— Oh, oli peitos pezäine minul,
Jäiččästy viizi-kuuzi sie virui.
Lapset sen löyttih, otettih jäičät.
Tuskih da kyynälih kurjaine jäin täh.
— Kui voidih lapset net jäiččäzet ottua?
Unishäi oli se, ei olluh tottu.
Alevu, kuldaine, lykkiä piäs uni.
Jäiččästy uuttu pezäzeh munit.





Kondii da Mauroi

Suomen rahvahan runo

Kerran kondii mečäs astui,
Mauroi tuli sille vastah.
Mauroi meni kondien korvah.
Hyvä, matku menöy terväh.

Kondii oli hyväs mieles,
Ročkutti se mečäs puuloi.
Kahtel jallal terväh hakkai,
Pöllätti se mečäs kaikkii.

Ken ei kondien nähtyy varua?
Paimoi omat kamsut keräi.
Möngehenke karju juoksou,
Tahtou piästä seinien tuakse.

Mauroi kondien korvas sanou:
— Kuule, velli, midä sanon:
Näit, kui pöllättimmö heidy.
Kačos, varatah kui meidy!





Midä tahtou pieni Mauroi

Suomen rahvahan runo

Astuu Mauroi rammiten.
Ken abeitti gor'an sen?
Hyvä, gu hos hengih jäi,
Ristikanzan kannan al.

Sit, gu kodih Mauroi piäzi,
Kirjutandunevvot käzih.
Otti, nenga kirjutti,
(Kirjutetun riputti
Kaikkien nähtäväkse oksah):
— Rahvas ylen pahat ollah!
Vägivaldua luajitah,
Meidy pienii polgietah.
Milbo Mauroi viäry on?
Moizekse sen Jumal loi.
Emmo luaji muile pahua,
Tahtommo myö mečäs rauhua.





Tata, sua minule kuu!

Jugoslavien rahvahan runo

— Tata, sua minule kuu, kuudamaine valgei.
Kačo, se jo nouzi puuh vaigu ildu algoi.
Tahton lähäl nähtä sen, senke rinnai olla.
Gu hos kodvazekse se vois minulluo tulla.

— Kuu on korgiel taivahas. Sie sil olla pidäy
Tiähtijoukkuo kaččomas, kuunnellah net sidä.
Kuudamazen valgiedu kaikile mual täydyy.
Avvuttau se jänölöile syöndysijan löydiä.
Hiiri pieni hizelö piäzöy omah pezäh,
Pahat kohtat kai nägöy, eigo puutu anzah.
Rahvas matkas hairotah, konzu pimei roihes.
Kuudamaine ozuttau dorogazen kodih.
Teillyö sežo, lapsuzet, kuudamaine tulou,
Pitkis langois hobjazis čomua undu kudou.





Lagei järvirandaine
Ven'an rahvahan pajo

Lagei järvirandaine, lagei järvirandaine.
Randaine, randaine, lagei järvirandaine.

Kazvoi korgei koivuine, kazvoi korgei koivuine.
Koivuine, koivuine, kazvoi korgei koivuine.

Koivun oksis lehtyzet, koivun oksis lehtyzet.
Lehtyzet, lehtyzet, koivun oksis lehtyzet.

Koivuzen al heinäine, koivuzen al heinäine.
Heinäine, heinäine, koivuzen al heinäine.

Heinis čomat kukkazet, heinis čomat kukkazet.
Kukkazet, kukkazet, heinis čomat kukkazet.

Keriän kädeh kukkazet, keriän kädeh kukkazet.
Kukkazet, kukkazet, keriän kädeh kukkazet.

Luajin kukis venkazen, luajin kukis venkazen.
Venkazen, venkazen, luajin kukis venkazen.





Paimoin pajoine
Suomen rahvahan pajo

Pillizen luajiin pajupuus da
Tokovai pajupuus da.
Hei, čomasti, čomasti pilline soittau,
Tokovai pajupuus da.

Mečäs minä soitan illan tullen,
Tokovai illan tullen.
Hei, čomasti, čomasti mečäs minä soitan,
Tokovai illan tullen.

Karjangi kellot kiistai kilkau,
Tokovai kiistai kilkau.
Hei, čomasti, čomasti karjangi kellot,
Tokovai kiistai kilkau.

Kägöihyt kukkuu kuuzen ladvas,
Tokovai kuuzen ladvas.
Hei, čomasti, čomasti kägöihyt kukkuu,
Tokovai kuuzen ladvas.





Jo kevät on
Suomi

Hengittäy tuuli hil'l'aine.
Läikkyy järves aldoine.
Niittykukat sinizet
Avattih jo silmäzet.

Vihandaine heinäine
Nouzou kasteniityle.
Lindu pieni huoletoi
Pajattau: jo kevät on.

Purjeh valgei aldoloil
Loitos kandau soudajua.
Muamies kyndi pellon, sih
Kylväy omii siemenii.

Lapset kevätkukkazil
Čomendetah tukkazii.
Vessel pajo, huoletoi
Kajahtah: jo kevät on.





Koivuine
Ven'an rahvahan pajo

Pellon keskel koivuine seizou.
Pellon keskel vihandaine seizou.
L'uli, l'uli koivu seizou.

Kenbo koivus oksazet katkuau?
Kenbo vihandazes oksan katkuau?
L'uli, l'uli oksan katkuau.

Pellos poikki troppaine matkuau.
Lähten koivus oksazen katkuan.
L'uli, l'uli oksan katkuan.

Katkuan minä oksazen silien.
Luajin koivun oksazes pillin.
L'uli, l'uli luajin pillin.

Soittau minun pilline hyvin.
Tullah tytöt koivuzen tyveh.
L'uli, l'uli koivun tyveh.

Sit vie tulou rahvastu sinne.
Roihes kiža koivuzen rinnal.
L'uli, l'uli koivun rinnal.





Kui Vas'ka oli tigrannu

Elettih oldih died'oi, buabo da vunukkaine, tyttöine
Mašoi. Heile oli lehmy Kirjoi, kanaine Tipoi da
kaži Vas'ka. Died'oi kävyi kalah, buabo lehmiä lypsi,
a Mašoi kanastu syötti. Kanaine joga päiviä muni
jäiččäzen. Vai Vas'ka ei ruadanuh nimidä, virui
päivypastos libo päčil da murizi omua pajostu.

Hierun piha, Mašoi syöttäy kanastu.

Kirjoi syöy heiniä piendarel, rannaspäi

tulou died'oi kalaviršizenke.

Died'oi: Vas'ka, tules tänne. Died'oi kalua andau.
Kalua suvaičet, a käbälii kastua et ruohti.

Vas'ka syöy kalua. Sih tulou buabo.

Buabo: Avoi-voi, gu neče Vas'ka on myös piässyh
aittah, kai kannatekset söi.
Mašoi (Suutuksis.): Myö kaikin ruammo, a Vas'ka
vai viruu da vie pahua ruadau.
Vas'ka: Ainos teile minä olen viäry. Toinah, neče
Kirjoi iče meni aittah da söi kannatekset libo Tipaine.
Lehmy: Muu. Minä heiniä syön.
Tipoi: A minä jyväzii n'okin.

Kaikin lähtiettih. Vas'ka yksin.

Vas'ka: Niken minuu ei suvaiče. Ainos vai čakatah.
Žiäli on heile kannateksii. Lähten vai meččäh
da rubien sie elämäh.

Keräi omat elot huavozeh, otti

keppizen kädeh da lähti.

Meččy, puun oksal istuu oravaine.

Oravaine: Terveh! Kenbo sinä olet?
Vas'ka: Minä olen kaži Vas'ka.
Oravaine: Kuspäibo sinä tulit? En nähnyh mečäs
nengozii.
Vas'ka: Minä elin hierus, ga nygöi tahton eliä
mečäs.
Oravaine (Ihastui.): Läkkä minulluo elämäh. Minul
on hyvä kodine.
Vas'ka: A kusbo on sinun kodi?
Oravaine: Tule ozutan. Nouze puuh, voitgo?
Vas'ka (Nouzi puuh.): Oi, kui korgiel on sinun kodi.
Oravaine: Hyvä on tiä eliä. Kačo, tiä on pehmei
pezäine. A tiä on aittu. Vuota, minä gostitan sinuu.
Ota täs kuivu gribaine, täs kuuzen käbry. Syö midä
tahtot.
Vas'ka (Nirpisteleh.): A eigo sinul ole kalua libo
maiduo.
Oravaine: Ei ole.
Vas'ka: Lähten sit minä ielleh.

Astuu Vas'ka, a hänele vastah tulou jänöi.

Jänöi: Oi, kui pöllästyin. Smietin reboi. Kenbo sinä
olet?
Vas'ka: Minä olen kaži Vas'ka. Tulin hieruspäi.
Tahton mečäs eliä.
Jänöi (Ihastui.): A davai yhtes elämäh. Kahtei on
vesselembi da ei muga varaita. Varuatgo sinä reboidu?
Vas'ka: Minä nikedä en varua. Minä olen tigran
roduu. A kusbo sinä elät?
Jänöi: Minä juoksendelen meččiä myö da sevoitan
jälgii, gu reboi ei löydäs minun kodii da ei syös
minun poigazii.
Vas'ka: Minä teidy puolistan. Minä sille reboile
ozutan kui pienembii abeija.
Jänöi: Oi, pagize hillembäh! Minä kuulen, reboi on
lähäl.

Reboi sydäi nenän tuhjospäi, jänöi peityi,

a Vas'ka karvat korhisti, silmät paletah, kynnet

terävät piästi da gu šihahtah reboih päi.

Reboi (Pöllästyi.): Oi, tigru!

Juoksou reboi pagoh, a hukku hänele vastah.

Hukku: Kunnebo, kuomu, nenga huolitat?
Reboi: Oi, hukku, älä mene sinne, sie on tigru. Odva
minä pagein hänes. Häi on vihas, gu myö tabailemmo
jänölöi.
Hukku: Tigru? Oi, minä varuan! Pagie, pagie,
kuomu. Dai minä juoksen pagoh.

Jänöi tuli edeh, kirguu kaikele mečäle.

Jänöi: Jänöit, jänöit, tulgua kaikin tänne. Älgiä
varakkua, meidy tigru puolistau.
Vas'ka: Tänne reboi ei enämbi neniä sydiä.
Eläkkiä rauhas. A nygöi minul rodih nälgy.
Vas'ka: Tiä mečäs eigo ole maiduo, eigo kalua.
Lähten vai minä kodih. Sie buabo valau minule
maiduo, died'oi tuou kalua. A minä en rubie ruadamah
pahua, sit Mašoigi rubieu minuu suvaimah.

Vas'ka lähti, jänöit viuhkutetah käbäläzil.

Jänöit: Tule vie toiči.
Vas'ka: Tulen, tulen.

Vas'ka astuu troppua myö, vastah tullah buabo

da Mašoi.

Mašoi: Oi, Vas'ka! Myö sinuu ečimmö, ečimmö!
Kusbo sinä olit? Minul oli atkal. (Silittäy.) Minä
suvaičen sinuu.
Buabo: Läkkä vai, Vas'oi, kodih. Buabo sinule
maiduo andau.

Tuldih omah pihah. Died'oi salbomol.

Died'oi: Aa, Vas'ka löydyi. Pidäy sit lähtie kalah,
tuvva Vas'oile veresty kalua.
Buabo (Toi maiduo.): Syö, Vas'ka, syö.

Söihes Vas'ka da vieri myös salbomole. Viruu da

mustelou, kui häi oli tigrannu.





Nelländele

Pieni Vit'oi nouzi huondeksel hyväs mieles: mama
on kois. Vit'oi suvaiččou, konzu mama on kois.
Pertigi on vesselembi. Mama ombelou mašinal midälienne
čomua da hil'l'azeh pajattau. Vit'a tuli rinnale.
Mama andoi pyörittiä mašinua, sit sanoi:
— Vuotas, Vit'oi, opimmo piäle paidastu, roihesgo
parahite. Pidäy poigazele ommella čoma paidaine,
luvettelou mama brihaččustu sellittäjes, — lähtöy
meijän poigaine nelländele.
— Kuibo nelländele? kyzyy Vit'oi.
— Ga muga. Huomei täytät kolme vuottu: sit lähtet
nelländele.
— A sinä lähtetgo nelländele?
— Ei, minä en lähte, nagrau mama.
— Lähtöygo Mašoi?
— Mašoi sežo ei lähte. Häi on jo suuri.
Vit'a nägi kažin lattiel.
— A lähtöygo Mirri nelländele?
— Ei lähte. Vai sinä lähtet.
Duumaiččou brihaččuine:
— Kunne pidäy mennä da kui sie ollou nelländel.
Kuibo mamattah?
A mama muheloittau. Ei vikse sie ole paha
nelländel.
Tuli huomenine päivy.
Huondeksel baba pastau piiruadu, hälizöy päčillyö.
Nägi Vit'oin, joga ruppine muheloittau rožil:
— Pastammo vunukkazele piiruadu. Lähtöy meijän
vunukkaine nelländele.
— Baba, a ongo hyvä nelländel?
— On, on. Kazvat suurekse, tatale abuniekakse.
Ehtäl kai pereh kerdyy stolas, kaikin vesselät,
Vit'a uuzis paidazis, puhtahaine. Mama, tata, baba,
died'oi, sizär — kaikin kačotah Vit'oih, sanotah hänele
hyvii sanazii. Myös kenlienne sanou:
— Lähtöy meijän Vit'oi nelländele.
— Jogo pidänöy lähtie? duumaiččou brihaččuine.
— Ei himoittas lähtie yksinäh.
Otti Vit'oi mašinazen, kuduan tata osti, otti baban
pastetun piiruan da lähti ukseh päi. Astui
kynnyksessäh, kačahtih babah da itkuu:
— Babarukku, läkkä jo hot' sinä minun kel nelländele!
Minä varuan yksinäh.






Mečän rahvas

Maša ei suvainnuh nimittumua ruaduo. Häi
suvaičči hätken muata huondeksel, a sit nel'l'oilla
pihal da elostua tyttölöinke. Häi ei kuunnelluh
muamuadah. Gu mama käsköy ruadua midätahto, Maša
viuhkuau käil da juoksou pihale. Tulou vai syömäh.
Kerran mama tuli ruavos väzynyh. A Mašal astietgi
oldih pezemättäh. Sit mama čakkai Mašua:
— Kačo, toizet tytöt ruatah, a sinä vai han'n'uat.
Maša tuskevui da hyppäi pihale. A pihal nikedä,
kai tytöt kodilois, avvutetah muamoloi.
— En lähte kodih, duumaiččou Maša, — lähten
meččäh. Yöksyn, ga anna sit mama žiälöiččöy.
Lähti dai tottu yöksyigi. Buitogu ni loitokse ei
mennyh, a meččy on juuri tundematoi. Eigo troppastu,
eigo päivästy nävy taivahal. Kunne mennä? Oppiu
kirguo, ga niken ei vastua. Pöllästyi tyttö, ei tiijä,
midä ruadua. I kuulou, kenlienne ihan lähäl sanou:
— Midäbo iännät? Kačo, minun lehmät pöllätit.
Net levittih kai meččiä myö.
Kaččou Maša ymbäri..... Ken neče pagizou?
Da nägigi: seizou kuuzen ual pieni mužikkaine.
Se oli moine pieni, grivan suurus, ga Mašal varavogi
lähti. Piäs mužikkazel oli tuohihattu, vyö tuohes
punottu, a vyöl rippuu pieni veičči da tuohitorvi.
— Kenbo sinä olet? kyzyi Maša.
— Minä olen paimoi, sanoi mužikkaine.
— A kusbo ollah sinun lehmät?
— Etgo näi? Kačo, heinikköh juostih. Avvuta nygöi
kerätä, ota vičču da aja minulluo.
Kaččou Maša, ga tottu heinikös kävelläh pienet
lehmät, rotan suuruot, a muiten ihan gu tozi lehmät.
— En voi minä ajua, käit da jallat satatan, sanoi
Maša.
— Kačos, mittuine sinä olet. Käit satatan, niärittäy
mužikkaine. — Etgo sit ni kois nimidä rua? Midäbo
sit meččäh tulit?
— Da, minuu mama čakkai, sanou Maša.
— Tuskevuit muamas piäle, gu ruadua käsköy?
lekuttau piädy mužikkaine. — Kuibo sit meijänke
rubiet elämäh? Meil kaikin ruatah.
— Minä en rubie teijänke elämäh. Minä kodih tahton.
— Sinä iče tuskevuit muamas piäle da tulit tänne.
Nygöi rubiet elämäh meijänke, sanoi paimoi, otti
vyöl pienen tuohitorven da rubei sil soittamah.
Lehmäzet kerras kerävyttih hänes ymbäri. Paimoi lähti
astumah ielpäi, lehmät hänele jälgeh, a Mašan jallat
ičepäivilleh lähtiettih heile peräh. Muga vedi Mašua
se soitto.
Astuu Maša da astujes pienenöy, pienenöy i rodih
sen paimoin suurus, vie vähästy pienembi, häihäi
oli tyttöine. Muga tuldih hyö korgieloin kuuzien
alle, kus kazvettih štanajallat. A niilöin al seizotah
pienet da moizet čomat kodizet: levot terävät yläh
päi, a joga levon piäl puusluajittu buolan marjaine,
ihan gu tozi marju. A kodizien rinnal pienet rahvas
ruskielois šuapkazis. Mašua tuodih heijän suarilluo.
Suari tuli pordahile ruskielois sovis, käis hänel oli
kuldaine keppi, sen piäs ruskei buolumarjaine.
— Myö olemmo buolumarjurahvas, sanoi suari.
— Myö kazvatammo mečäs buolua. Sinä rubiet
ruadamah meijänke.
— Minä en voi ruadua, minä väzyin, Maša rubei
itkemäh.
— Harjavu ruadamah, sanoi suari da punaldih iäre.
Mašua tuodih yhteh kodizeh. Sie pieni naine
andoi hänele syvvä buolas da kukkien pölyzes
luajittuu tönčöidy da pani muate oman tyttärenke,
kuduan nimi oli Ni. Hyö gu iče oldih pienet, ga heijän
nimetgi oldih pienet.
Maša itki kaiken ehtän. Konzu kaikin uinottih,
kenlienne krabahutti ikkunua. Maša hyppäi, avai ikkunan,
a sie vahnu oravaine.
— 0i, oravaine, sanou Maša, vie jo minuu kodih.
— Minä voizin vediä sinuu kodih, vai minä en voi
luadie sinuu suurekse. No minä tiijän: konzu sinule
kolme kerdua sanotah passibo avus libo hyväs
ruavos, sinä uvvessah roittos suuri i piäzet kodih.
Harjavu ruadamah, sanoi oravaine.
— Minä en malta ruadua, vastai Maša.
— Se ei ole jygei opastuo. Kačo, kui ruatah toizet.
Huondeksel kaikin otettih kädeh kuokkazet da
rengizet da lähtiettih meččäh. Sie hyö kuokittih da
valeltih buoluvarbazii, kudamat vaste oidih kukas.
Mašal oli moine jygei da abei. Häi väzyi ylen äijäl,
a passibuo hänele ei sanonuh niken.
A oravaine sanou:
— Eihäi ni toizile sanottu passibuo, kaikinhäi
ruattih.
Tossupiän Maša myös astuu meččäh pahas mieIes.
A mečäspäi hänele vastah tulou buabaine suuren
rizutakanke selläs. Buabo oli punovunnuh ihan
muassah. Maša musti oravazen sanat, duumaiččou:
— Hänel on jygei kandua takkua.
Juokseldi, otti takan da kandoi sen koin pihah.
— Passibo, tyttöine, sanoi buabo.
Mašale jo rodih parembi mieles, ruadau da
kaččou, eigo vie kelle pie hänen abuu.
Tossupiän Ni satatti jallan oksah. Maša avvutti
hänele piästä kodih, kandoi hänen kuokan da rengizen.
A sit avvutti Nin muamalleh ruadua ruadoloi,
toi lehmän karjas, kandoi vetty kaivos. I muga
hyväkse ozuttih hänele ruadua, avvutti toizile, ga
häi jo ei duumainnuh nimidä passiboh näh. Konzu
kolmas kerdu sanottih hänele passibo, tyttö hedi
puutui sih kohtah, kus nägi paimoin. Häi uvvessah
oli suuri, paimoi oli sit i ozutti hänele dorogua. A
puus heityi vahnu oravaine da andoi Mašale
tuohipoimiččuzen.
— Tämä poimiččuine roikkah ainos täyzi, sanoi
oravaine.
I tottu, kaččou Maša, ga ymbäri hänes on
mandžoidu sagenah. Keräi häi tävven poimiččuzen,
astuu kodih, a mama jo huolissah:
— Kusbo olit kaiken päivän?
— Mama, minä toin sinule mandžoidu. Minä
rubien ainos avvuttamah sinuu. Minä olin pienien
meččyrahvahien luo, sanoi Maša.
— Mittumien meččyrahvahielluo?
— Moizien pienien. Da sie oli vie oravaine, kudai
pagizi minunke.

Mama vai piädy lekuttau, ei usko. A Maša ei voi
ellendiä, mikse mama sanoi kogo päivän. Häihäi
oli mečäs äiju päiviä. Vai oldanehgo mečäs pienel
rahvahal päivätgi lyhembät?






Sviižoin garbalot

Suovattan hierus vuotettih kodih lapsii. Muamoloil
oli hommu, kui sie gor'at tullah nengozen matkan,
kaheksa kilometrii. Toinah, ollah nälläs,
väzynyöt. A lapsil joukol oli vessel astuo sidä
matkua, olihäi se matku kodih, omah hieruh.
An'n'oi jo loittonsah nägi maman pordahil, juoksi
vastah.
— Väzyitgo? kyzyi mama.
— 0i, mama, kui tahton syvvä! An'n'oi heitti
šallun laučale.
— Kui hyvä, kui lämmin on kois, tulou magiele
piiruale.
Syvves tyttö saneli mamale omii uudizii, kui hyvin
häi opastuu, kui kiitetäh händy opastajat.
— Kuibo baba, ongo terveh? kyzyi An'n'oi.
Babahäi on jo vahnaine, puaksuh on voimatoi.
— Egläi virui, piädy kivisti, vastai mama. — Häpäkkö
rodih meijän buabo, vikse vahnus tuli.
— Lähten babua tiijustamah. Pidäygo midä vediä?
kyzyi tyttö.
— Ga ota hos piiruadu. Tänäpäi sinuh niškoi pastoin.
An'n'oi astuu hieruu myö.
— Mittuine čoma on meijän hieru, duumaiččou
häi. Järvi tyyni, meččy kuldaine rannal dai järves
gu zirkalos. A kezäl kui oli vessel hierus!
Kat'oi-buabo midä ruadanou omas pihas.
— Terveh, Kat'oi-buabo!
— Terveh, terveh, eloine! Jogo tulit? Muamas
hommailih. Buabas luogo menet?
— Baballuo, vastai tyttö da astui ielleh.
Kat'oi-buaban lembei iäni da muheloittajat silmät
ruppizien keskel ližättih tyttözele hyviä mieldy.
Baban suuri vahnu kodi nägyy loitokse. Sie baba
eläy Maša-t'outanke da hänen lapsienke. L'oša on
vahnembi An'n'oidu, a Lena on vie pieni, ni školah
ei kävy. Kaikkii on himo nähtä.
— Terveh teile! sanoi An'n'oi pertih tulduu.
— Tules terveh! Kuibo menöy opastundu?
muheloittau Maša-t'outa.
— Hyvin, vastai tyttö da kyzyi kiirehel:
— Kuibo buabo?
— Minä tiä, myös virun, voimattomal kähiel iänel
sanoi baba čupuspäi, kus zuavesin tagan oli hänen
koikku.
Zuavesin čuppu oli nostettu, An'n'oi nägi baban
silmät. Lena juokseldi An'n'oilluo, ihastui, suvaiččou
sevoitardu, a L'ošua ei ole pertis, vikse pihas
midätahto ruadau, auttau muamale. Heile sežo ei ole
tuattua, joudui voinale.
An'n'oi pani tuomazet stolale da meni baballuo,
sebäi händy, kohendi pieluksen:
—Viru, viru. Parane, sanoi tyttö. Häi tiezi, kui baba
ei suvaiče viruo. Konzu on terveh, ainos ruadau. A
nygöi kaččou, gu viäryniekky. Ylen žiäli on babua.
— Sinä kohenet. Minä toin sinule piiruadu. Opis
syvvä.
Baba otti palazen piiruadu laihal käil:
— Passibo, eloine. Kuibo meni nedäli? Kui opastut?
— Hyvin, baba. Minä tahton äijän opastuo, äijän
tiediä, tahton roija opastajannu, kui 0l'ga Vasiljevna.
— Hyvä, hyvä, opastu, sanoi baba. — Piäzet linnah
elämäh.
— Minä en tahto linnah, tahton hierus eliä, kui työ
elittö, vastai tyttö. — Meijän hieru on paras.
An'n'oi saneli babale školan elaigua. Pieni Lenaine
oman tytinke istui rinnal.
— An'n'oi, pajata uinotandupajoine. Kačo, minun
Mašoi muate tahtou, sanoi häi.
— Ga maltathäi sinä iče pajattua, babahäi sinulegi
opasti, vastai An'n'oi.
— Davai yhtes pajatammo, sinunke on hyvä pajattua,
painau omua tyttöine.
— Nu davai.
Lena kabaloičči hyvin tytin da rubei sidä liikuttamah
yskäs:
Baju, baju muaman lastu,
L'uli, l'uli pikkarastu.
Muamoi Mašua liikuttau,
Muamoi Mašua uinottau.
Pajatettih hyö yhtes.
— Nu, jogo uinoi? kyzyi An'n'oi.
— Ei, ei tahto muata. Elostua tahtou. Elosta
meijänke: Pei, pei, pezästy, pienel tyttözel himoittau
elostua.
— Pei, pei, pezästy, An'n'oi pyörittäy tyttözen
pienet pehmiel kämmenyöl, sit kut'kuttau händy.
Tyttöine nagrau, rekettäy. Babagi muhahtih. Aigu meni
terväh, pihal rubei pimenemäh.
— Oi, minut pidäy lähtie kodih, tostihes An'n'oi,
mama kučui kylyh. A sinä, baba, parane, sanoi tyttö
lähtijes, sit kyzyi:
— Baba, midäbo sinä tahtozit syvvä?
— Ga ei jo nimidä. Maša-t'outas keitti maimuliendy.
Hyvä oli, söin vähäzen. Huomei on Sviižoi, sanoi
häi kodvazen duumaittuu da hengähtih syväh:
— Ei puutu tänävuon Sviižoin garbaluo. Maša-
t'outuadas kučuttih huomei ruadoh, ei piäze suole
da ni muamas ei piäze, sežo ruavos on. Sviižoin
garbalo pädis kaikkeh, se parandau kai voimattomukset.
— Tahtotgo sinä garbaluo? kyzyi An'n'oi.
— Ga olis hyvä muigiestu, sanoi baba.
— Minä lähten garbaloh, huolittau sanuo An'n'oi.
— Puašitan Kat'ua. Huondeksel lähtemmö.
Kat'a oli An'n'oin paras dovariššu. Händy tänävuon
muamah ei työndänyh školah da internuattah
elämäh, hänel pidi kaččuo lastu.
— Kuibo työ kahtei lähtettö? Yöksyttö. Päivät
ollah pilveksizet, pimiet. Dai varaittau, kondiedu
nähtih hierun lähäl, oppiu kieldiä baba.
No An'n'oi on hos nygöi valmis lähtemäh:
— Myö pyrritämmö L'ošua, häi luadiu suol tulen.
Sit emmo varua kondiedugi.
Huondeksel marjuniekat oldih valmehet matkah.
L'oša otti tuattah orožan: nygöi kondii älä tule vastah.
Suuris tuattah suappualois häi oli gu tozi mies.
Garbaluo suol oli äijy. Silloi sidä kerättih vai oman
hierun rahvas, kerätä allettih myöhä sygyzyl Sviižoin
aigua.
Päivy oli hil'l'aine, harmai, no meččy oli ylen čoma.
Paha oli vai se, gu jallat kastuttih da ruvettih kylmämäh.
L'oša luadi kangahan reunah tulen, tulelluo oli
lämmin. Tyttözet lämmitettih jalgoi da lähtiettih uvvessah
keriämäh. Garbalot poimiččuzes oldih moizet hyvät,
ga An'n'oi uskoi: autetah net buabale.
Ehtäl An'n'oi oli myös baballuo, toi garbaluo.
Baba muga ihastui, kačoi niilöih marjoih, musteli
midälienne omua, sit pyhkäldi kyynälen.
— Myös mustelou voinua, duumaiččou An'n'oi,
mustelou omii poigii, voinale tapettuloi.
— Tänävuon ollah hyvät garbalot, sanoi baba.
— Hyvät silloigi oldih. Mustan, kui vein niidy školah
ruanittuloile saldattazile. Školas oli gospitali, sinne
tuodih ruanittuloi. Bojuthäi mendih hierus da lähäl
sidä.
— A kusbo työ sit olitto? kyzyi An'n'oi.
— Kuni hierus ammuttih da torattih, myö olimmo
mečäs, lapsii peitimmö peskuhavvas, sanelou baba.
— Sit gu boju eistyi loitombakse, tulimmo kodiloih.
Sit tiijustimmo, školas ollah ruanitut. Hierun akat
kannettih sinne syömisty kel midä oli, maiduo, ruahtuo,
kel oli lehmy. A minut ei olluh muudu, vai garbaluo.
Minä vein Sviižoin garbaluo, kuulin, se auttau
voimattomile. Ruanitut syödih da kiitettih. Erähät
heis nikonzu ei nähty nengostu marjua. Kaikin,
gor'at, oldih nuoret, kel mittuinegi ruanu: kel piäs,
kel rungas, oli yksi jallata. Oli sie yksi nuori brihaine,
brihačču, ylen čoma, mustukulmu, mustutukku.
Hänel oli paha ruanu vačas. Myö akat kerras
näimmö, hänes ei rodei eläjiä. Minä vein hänelegi
marjua, häi ei voinnuh syvvä, vai kačoi niilöih rouno
tahtoi pakita niil vägie eliä. Marjat oldih moizet
čomat da tervehet. Sit se brihaine sanoi hil'l'azel
iänel: "Meile Gruuzies ei kazveta nengozet. Meile
kazvetah viinumarjat". Hänen silmis oldih kyynälet.
Häi ei nähnyh enämbiä omua Gruuziedu, kuoli
karjalazes hierus. Myö, karjalazet akat itkimmö hänen
piäl, gu oman lapsen piäl. Hänen nimi oli Vano, a
meile kuului Van'oi, muga myö sanoimmo händy.
An'n'oi kuundeli baban hil'l'astu paginua, hänen
silmien ies oli se Gruuzien brihaine. Kyynälet poltettih
tytön silmii, oli ylen žiäli gu se briha nikonzu
enämbi ei mennyh omah Gruuzieh, kus händy vuotettih.
Vuotettih muga, kui myö vuotimmo tatua.
Pieni Lenaine painui babua vaste, baban vahnu
käzi silitti tyttözen piädy:
— Lenaine ni mustamah ei rubie omua tuattuadah,
hengästih baba.
— Minä mustan, nosti piän tyttöine. — Minul on
tatan kartočku.
— On, on sanou baba. — Älä unohta tuattuadas.
A sinä An'n'oi, mustatgo tuattuadas? Gu nägis nygöi
sinuu tuattas!
— Mustan, hil'l'azel iänel sanoi An'n'oi. — Mustan,
kui häi toi meile mečäspäi šl'uboidu, mostu kypsiä
da karjua. Minä enämbi nikonzu en nähnyh mostu
hyviä marjua.
— Da, tuattas oli mečänkaččoi, suvaičči meččiä,
tiezi joga kohtazen! sanoi baba.
— Minä sežo suvaičen meččiä, sanoi An'n'oi.
— Dai minä, ližäi sih Lenaine. — Mustat, kui
kävyimmö kezäl mandžoih? Sie oli moine hyvä
čuururandaine!
Baba kuundeli lapsien paginua da ičekseh mollihes
Jumalale, gu andas muale rauhuttu da lapsile
ozua omal mual.


Lapset päčil

Pertis oli jo hämäri, konzu lapset tuldih čuruamaspäi.
Pet't'u lykkäi kylmät alazet. Käzih meni tusku.
Kai kyynälet silmih nostih, moine on kibei. Baba
hierou käzii lumel, iče luvettelou:
— Olgah, tirpa kodvaine. Mindähbo hätken olitto?
Kačo, mittuine pakkaine rodih ehtäkse. Mengiä
huolittuat päčile.
Kahtu kerdua ei pidänyh sanuo. Hyvä on päčil,
lämmin. A vie parembi rodih, gu baba toi sinne
maidokruuškat da leibyviibalot. Syödih, lämbiändyttih
lapset, veseldyttih kerras. Midä olis ruadua? Ruavottah
on pitky aigu.
Kat'oi kävyi alah, toi oman tytin da ribuzet.
Kabaloiččou häi tyttii, pagizou senke.
Pet't'u otti truvalluo pärien, kaččou, da
duumaiččou: «Täs voibi midätahto luadie». Katkoi
pärien, luadi ristazen, musti, kui baba ozutti. Hyvä
rodih ristaine, vai pieni. Opin luadie suuremban, a
sit vie suuremban. Muga sie ruadoi, ročkutti pärielöi,
kai toppua luadi. Jo Kat'oile rodih ahtas päčil
ristoin täh.
— Kabrasta nenne ristat, Kat'oi ähkäi yhten ristan.
Se murei. Pet't'u tabai Kat'oin tytin da lykkäi
lattiele. Kat'oi pläčkäi händy kätty vaste, häi Kat'oile
tukkih. lätäh, hälistäh.
— A voi, pakutah, onnuako, päčilpäi, sanou baba.
Nouzi golbečale, andoi tytin Kat'oile. — Midäbo, etto
synny. Olgah, alevukkua. Tulen minägi päčile.
Lapset ihastuttih, kerras alevuttih, kabrastettih
kai. Baba tulou, roihes suarnu.
— Viere täh, baba, täs on lämmin, sanoi Kat'oi.
Baba vieri ohkajen. Lapset tiettih: Babal kivistäy
sellän.— Kenbo nenga äijän ristua luadi? kyzyi baba.
— Baba, pidäygo sinule ristaine? Ota tämä, tämä
on hyvä, sanoi Pet't'u. — A midäbo sinä ruat ristazel?
— Ga ristin silmät da molimmos, gu Jumal andas
teile ozua.
— Ei, anna Jumal luadiu muga, gu sinul ei kivistäs
selgiä.
— Hyvä se olis, sanoi baba.
— Baba, a kenbo tämän koin luadi?
— Died'ois luadi.
— Minä sežo luajin koin, konzu kazvan, sanoi
Pet't'u.
— Luajit, luajit, kačo, midä hyviä ristastu jo maltat
luadie.
Pet't'u vaikastui hyväs mieles.
— Baba, sano suarnu libo sanele midätahto, kui
oli ennevahnas, sanou Kat'oi.
— Ennevahnas, počin pahnas, niärittäy Pet't'u.
— Ainos tiele pidäy suarnua. Nu olgah kuunnelkua.


Tuulen kuldaine oksaine

(Buaban suarnu)

Elettih oldih yhtes hierus muamo da tytär. Enämbiä
heile ei olluh nikedä. Hyö suvaittih toine tostu.
Tyttöine, hos oli vie pieni, kaikes avvutti muamalleh.
A sit heijän elaigah tuli suuri pahus: muamah äijäl
voimatui. Päivy päiviä hänele oli pahembi da pahembi.
Mašoi kuuli, kui kahtei t'outat, kuduat tuldih
tiijustamah mamua, paistih keskenäh: «Kuolou,
onnuako. Jiäy tyttörukkaine armoittomakse».
Sinäyön Mašoi hätken ei voinnuh uinota, itki
hil'l'azeh pimies da moliihes: «Jumalazeni, avvuta
jo mamale, anna häi ei kuole. Minä annan kai, midä
minul on, luajin kai, kui käsket, vai piästä mamua».
Sit uinoi vaibunuh lapsi da nägöy undu: lendäy
häi buitegu korgiel taivahas. Da moine hyvä da kebjei
on lendiä, moine čoma on muailmu alahan. Vie
kenlienne lendäy hänen rinnal. Kuulou tyttöine
hil'l'azen iänen: «Minä olen tuuli. Tiijän sinun gor'an.
Minä avvutan sinule. Kačo alah. Tiä eläy mečän
ižändy. Hänel on valgei kukkaine, kudai piästäy
kaikis voimattomuksis. Työ rahvas etto voi lennellä
ilmizin, vai unis. Sikse sinul pidäy tulla tänne jallai.
Matku tänne on pitky da jygei. Etgo varua?»
— Minä en varua, kirgai tyttöine da havačui. Häi
musti kai, midä oli unis da rubei kiirehel selgiemäh,
gu lähtie meččäh.
Vai ehti Mašoi tulla pihale, gu tuuli kerras kohahtih
hänele vastah, i hänele kädeh pakui oksaine.
Tyttöine kuuli tuulen sanat: «Mene, Mašoi, meččäh,
mene, älä varua. Tämä oksaine avvuttau sinule.
Sinä rubiet ellendämäh kaikkien meččyelättilöin,
puuloin da kukkazien iänii».
Kaččou tyttöine oksazeh i kuulou pihakoivu sanou
hänele: «Tuanepäi mene, Mašoi. Sie minun
sizäret nevvotah sinule tie ielleh».
Astuu tyttöine meččäh, hyvä on astuo, ei ole atkal,
gu ellendäy kai mečän paginat. Puut da kukkazet
ozutetah tiedy, kaimatah Mašoidu hyväl sanal.
A sit kuulou Mašoi, kenlienne itköy hil'l'azeh: «Oi,
kui juotattau! Vetty, andakkua vetty, eiga myö
kuolemmo!» Kaččou tyttöine: sinikellozet painettih
piähyöt. Juoksi Mašoi ojarandah, kastoi paikan,
puzerdi viet kukkazien piäle.
— Passibo, hyvä tyttöine, sanottih kukkazet.
Astuu tyttöine ielleh. Kuulou, lindu iändäy muga
abiesti, lendelöy mečän piäl, kirguu: «Avvutakkua,
minun poigaine langei pezäs». Ečči, ečči tyttöine
heinis puun al dai löydi poigazen, nosti sen puun
oksale. A sih muamogi lendi, kiittäy tyttösty.
Astuu tyttöine, a tuhjos myös ken voiveroittanou:
— Oi, minun käbäläine! En voi polgie. Avvuta minule,
tyttöine. En voi syvvä eččie, kuolen nälgäh.
Otti Mašoi jänöin käbäläzes kuivan oksazen,
kudai oli mennyh syväh, puhui da vie sanoi luguzen,
kuduan kuuli mamas. Piäzi jänöihyt, ihastui,
kiittäy tyttösty. A Maša hyväs mieles, gu voibi avvuttua
toizele.
Jo hätken astuu Mašoi. Meččy muutui korvekse,
kuuzet ollah taivahassah. Alahan on pimei. Pimies
sie buitegu kenenlienne silmät pastetah, toiči sie
ročkau, kuuluu ulvondu. Varaittau, no tyttöine astuu
ielleh. Petties nostaldi käin, kuduas oli oksaine.
Lehtyt oksazes muutui tuluokse. Ihastui tyttöine,
valgiembi rodih mečäs.
A tämä oli paha kohtu mečäs, tiä elettih meččykarut.
Hyö gu nähtih tuli, tabavuttih, ärevyttih:
— Ken toi tulen meijän meččäh, tiä nikonzu ei olluh
tuldu, hälistäh, iätäh:
— Sammutammo, hävitämmö!
Čiihotah, a koskie tyttösty ei voija, gu hänel on
tuulen kaldaine oksaine.
A sit keksittih karut: yksi muutui ojazekse, a toine
mättähäzekse. Kerättih mečäs uniheiniä da lykättih
ojazeh.
Tyttöine, gu nägi ojazen, muga ihastui: «Juon
vetty, huogavun kodvazen».
Vai joi sidä univetty dai uinoi. Pakui oksaine hänel
käis. Ojaine hävii, pimei rodih mečäs. Ihastuttih
karut, niken ei avvuta tyttözele, nengomah korbeh
ni tuuli ei piäze. A tuuli jo ammui vuotti Mašoidu sie
čomal meččyniityl, kus seizoi mečänižändän taloi.
— Hätkestyi Mašoi, vikse puutui meččykaruloile
käzih, toinah uinotettih händy.
Kedä työndiä händy piästämäh? duumaiččou
tuuli, lendi linnulluo: "Mene, lindu, opi nostattua
Mašoidu!"
Lindu hätken lendi mečän piäl da iändi, vai ei
havačunnuh Mašoi.
— Kedä olis vie työndiä? paistah tuuli da lindu.
Paginan kuuli jänöi: «Minä lähten, hot' varuan ylen
äijäl. Vai kuibo minä nostatan Mašoin, sehäi on
tiedovoittu uni».
Paginah yhtyttih sinikellozet: «Katkua meidy,
myö nostatammo Mašoin!» Katkai jänöi kukkazet,
tuuli puhaldi niih, ližäi vägie, lähti jänöi juoksemah
meččäh. Löydi tyttözen jänöi, kosketti hänen rožii
kukkazil dai tyttöine havačui. Nosti Mašoi oksazen,
rodih valgei mečäs, huolittau tyttö, astuu ielleh.
Meččy loppih, avavui niitty. Keskiniityl seizou ylen
čoma kodi, a ymbäri kukkua, kukkua, kaikenjyttymiä.
Mečänižändy istuu pordahil, kyzyy tyttözel:
— Midä tulit tänne?
Mašoi ei ehtinyh nimidä sanuo, gu sih lendi tuuli,
heityi tyttözen rinnale da muutui naizekse. Ylen
čoma oli naine valgielois lendäjis sovis. Saneli tuuli
kai mečänižändäle, andoi ižändy Mašoile valgien
kukkazen da käski kaikile meččyelättilöile vardoija
Mašoidu kodimatkal.
Täh vois loppie suamu, vai sanellah rahvas buitogu
nähtih Mašoin koin pordahil ylen čoman valgien
naizen seizomas. Sanotah tuuli kävyy heile gostih.


Kel on hierus atkal


Daša-tyttöine hätken käveli mečäs babanke,
väzyi. Päivy oli räkki. Baba ečči endisty omua
marjučugastu, vai ei löydänyh. Meččy oli pilattu.
Parembat puut otettih, äijy puudu oli jiännyh virumah,
erähät iče kuavuttih, oksutukut sežo oli jätetty. Baba
ohki da prähki, žiälöičči meččiä, čakkai kedä lienne,
a Daša kai tuskevui:
— Midäbo myö tänne tulimmo? Tiä on paha, kävellä
ei sua. En suvaiče tädä meččiä.
— Oligo enne hyvä meččäine! baba pyhki paikal
higizet rožat. — Oligo marjastu, oligo siendy mečäs,
a nygöi, baba viuhkai käil.
Muga lähtiettih hyö kodih tuhjien poimiččuzienke
da pahas mieles. Astutah suurdu niittyy myö:
vezat kazvettu, kuivat heinykordehet vai kokotetah.
Kaikkie myö nägyy: ei niitetä täs jo ammui. Baba
myöstin pačkau:
— Armas niitty oli, suabrat seizottih gu dvorčat.
Daša kuundeli, kuundeli da sanou:
— Paha on sinun hieru, a sinä sanelit talvet, konzu
olit meile linnas: hierus on hyvä.
— Hieru ei ole viäry, hengähtih baba. — Se rahvas
ollah viärät.
— Mittumat rahvas? kyzyi Daša. — Täs nikedä ei
nävy.
— Sebohäi on, sanou baba. — Muga net rahvas
ruatah: täs ottau, sie kuobuau, ielleh matkuau toizeh
kohtah, myös midätahto ottamah. Nimidä ei
žiälöiče, eigo duumaiče tuliedu aigua. Vai hänel olis
hyvä. Putin rahvas nenga ei ruata.